Muunsukupuolisten ryhmä


Tapahtuman tiedot

Tämä tapahtuma päättyi 20 toukokuu 2018


Ryhmään tullaksesi sinun ei tarvitse ajatella olevasi muunsukupuolinen, sukupuoleton, transgender, genderqueer, genderfluid tai yhtään mikään. Jos haluat yhdessä muiden kanssa pohtia omaa, ehkäpä epätyypillistä sukupuolikokemustasi, tämä ryhmä on tarkoitettu sinulle. Kävijöiden toiveista voimme vertaistuellisen keskustelun lisäksi toisinaan tehdä jotakin toiminnallista, kuten esimerkiksi painaa paitoja tai esitellä lempikirjojamme liittyen sukupuolen moninaisuuteen. Erityisistä teemoista informoimme edellisellä ryhmätapaamisella sekä nettisivuilla. Ryhmän periaatteisiin kuuluvat luottamuksellisuus, itsemäärittely- ja itsemäärittelemättömyysoikeus sekä kunnioittaminen.

Ryhmätilassa on paperia ja kyniä piirtämistä varten, koska joillakin ihmisillä piirtäminen parantaa kykyä keskittyä keskusteluun. Voit halutessasi ottaa mukaan myös omat piirustusvälineet tai esimerkiksi käsityön mukaan.

Ryhmissä on tarjolla pientä naposteltavaa. Jos kaipaat tukevampaa syötävää, niin voit halutessasi ottaa omat eväät mukaan.

Ryhmää ohjaavat Transtukipisteen työntekijöistä vuorotellen pareittain Miska, Sasu ja Kuura. Tulethan ajoissa – tämä parantaa keskustelun sujuvuutta ja edesauttaa ryhmän turvallista ilmapiiriä.

Muunsukupuolisten ryhmä kokoontuu Transtukipisteellä (Pasilanraitio 5, 2. kerros) keväällä 2018 seuraavina sunnuntaina klo 11-13:
4.2.
8.4.
20.5. Tällä tapaamiskerralla nasevat vastaukset -teema! Jokainen meistä on kohdannut tilanteita, joissa meidät on kohdattu väärin tai meille on sanottu jotakin loukkaavaa. Monesti näissä tilanteissa voi mennä jauhot suuhun ja vasta jälkikäteen tulee mieleen, mitä tilanteessa olisi voinut tehdä tai sanoa. Tämän työskentelyn tarkoituksena on lisätä valmiuksiamme reagoida tehokkaalla, itseä puolustavalla tavalla yllättävissä tilanteissa.

Lisätietoja voit kysyä osoitteesta miska.salakka(at)seta.fi tai puhelimitse numerosta 0503716899.

 

Transtukipiste

Pasilanraitio 5 (toinen kerros)
00240 Helsinki

Toimistolle kuljetaan hissillä Pasilanraition puolelta, jossa ovisummeri sijaitsee. Käynti on esteetön. Toimistolle pääsee myös Fredriksberginkadun puolelta portaita pitkin. Ilmoitathan etukäteen henkilökunnalle, mikäli käytät jälkimmäistä reittiä.

Setan Transtukipiste l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design