Ryhmänohjaajilta odotetaan

• Transsensitiivisyyttä.
• Läheissensitiivisyyttä.
• Transihmisyyden ja intersukupuolisuuden moninaisuuden ja monenlaisuuden tuntemista.

 
• Kykyä ottaa palautetta vastaan niin omasta toiminnastaan kuin ryhmän tarpeiden mukaisesta sisällöstä ja oppia näistä.
• Kykyä kuunnella herkällä korvalla ryhmän tarpeita ja ohjata ryhmän keskustelua ryhmää hyödyttävällä tavalla.
• Kykyä laittaa ryhmän ajaksi omat tarpeensa sivuun ja olla ryhmän palveluksessa.
• Kykyä hyväksyä ja kunnioittaa, että on erilaisia tapoja kokea asioita. Ohjaaja ei pyri ohjaamaan ryhmäläisiä kokemaan asioita tai ajattelemaan niistä ohjaajan hyvänä pitämällä tavalla.
• Kykyä kunnioittaa toisten rajoja.
• Kykyä suojata omia rajojaan.

 
• Ohjaaja noudattaa vaitiolovelvollisuutta.
• Ohjaaja pitää huolta, että ryhmät alkavat ja loppuvat ennalta ilmoitettuna aikana.
• Ohjaajalta edellytetään, että jos joku ryhmäläinen ei kunnioita ryhmän pelisääntöjä, ohjaaja keskustelee tästä ryhmäläisen kanssa tarvittaessa kahden kesken.
• Ohjaaja osaa ohjata ryhmäläisen tarvittaessa eteenpäin yksilöllisen tuen piiriin.
• Ohjaaja tunnistaa omia ryhmän ohjaamisessa herääviä tunteitaan ja osaa säilöä tunteitaan ryhmän ajan ja käsitellä niitä myöhemmin työparin tai työnohjaajan kanssa.
• Ryhmänohjaamisessa tulee käyttää hyviä arkielämän vuorovaikutustaitoja: empatiaa, kuuntelemista ja tilan antamista. Ryhmän ohjaaja ei käytä ryhmää omien asioidensa käsittelyyn.

 

Ryhmiä voivat ohjata sekä ammattilaiset että sellaiset vapaaehtoiset, jotka ovat käyneet ryhmänohjaajakoulutuksen tai saaneet Transtukipisteen työntekijältä / tiimiltä perehdytystä ja täyttävät muut yllä mainitut edellytykset.

Pahoittelut, tähän uutiseen ei voi kommentoida.

Transtukipiste

Pasilanraitio 5 (toinen kerros)
00240 Helsinki

Toimistolle kuljetaan hissillä Pasilanraition puolelta, jossa ovisummeri sijaitsee. Käynti on esteetön. Toimistolle pääsee myös Fredriksberginkadun puolelta portaita pitkin. Ilmoitathan etukäteen henkilökunnalle, mikäli käytät jälkimmäistä reittiä.

Setan Transtukipiste l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design