Ihan Kingien valokuvien näyttely Setan Transtukipisteellä 11.6.-5.7.

Ihan Kingien valokuvien näyttely Setan Transtukipisteellä 11.6.-5.7.

Ihan Kingi -valokuvanäyttely Setan Transtukipisteellä on avoinna arkisin klo 10-14:30.

Lisäksi Pride-viikon sunnuntaina 30.6. klo 14-16, tarjolla tällöin myös teetä, kahvia ja mehua.

Miltä näyttää hoppari valokuvassa? Miten poseeraavat taiteilija, lääkäri tai rokkikukko?

Ihan Kingi on vapaaehtoisvoimin ja Setan Transtukipisteen kanssa yhteistyössä järjestetty työpaja, jossa tutkittiin maskuliinisuutta ja kokeiltiin maskuliinisessa roolissa olemista. Työpaja oli kaikille avoin suuntautumisesta ja identiteetistä tai niiden puuttumisesta riippumatta. Oma kingihahmo löytyi esimerkiksi pukeutumalla ja laittautumalla tai etsimällä ja korostamalla itsestä löytyviä maskuliinisiksi miellettyjä piirteitä sekä kohtaamalla toisia kingejä.

Aro Huovisen ottamat Ihan Kingi -valokuvanäyttelyn kuvat syntyivät osana työpajaa.

Näyttely on osa Helsinki Pride 2013 -tapahtumaa. Aiemmin kuvat ovat olleet esillä Lahden Muotoiluinstituutissa toukokuussa 2013

Transtukipiste

Pasilanraitio 5 (toinen kerros)
00240 Helsinki

Toimistolle kuljetaan hissillä Pasilanraition puolelta, jossa ovisummeri sijaitsee. Käynti on esteetön. Toimistolle pääsee myös Fredriksberginkadun puolelta portaita pitkin. Ilmoitathan etukäteen henkilökunnalle, mikäli käytät jälkimmäistä reittiä.

Setan Transtukipiste l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design